THE BOY I ONCE WAS

Teoksesta

THE BOY I ONCE WAS

Vanha mies pysähtyy, kun hänen nuorempi itsensä juoksee jälleen hänen vieressään. Lapsi on nyt olemassa vain varjona, mutta hetkeksi etäisyys nuoruuden ja vanhuuden välillä katoaa. Hän ei katso taaksepäin surullisesti, vaan tunnustaen – ymmärtäen, että poika ei koskaan ollut todella eksyksissä, vaan hänet vietiin eteenpäin ajan myötä. Hiljainen pohdiskelu vanhenemisesta, kuolevaisuuden hyväksymisestä ja sen ymmärtämisestä, että jokainen elämänvaihe on osa sitä, mitä olemme loppuun asti.